Kokkeli-hankkeen yhtenä tavoitteena on lieventää eroja viranomaisten ja kansalaisten välillä kulttuuriympäristön suojeluun suhtautumisessa. Kuten Satu Kähkönen Tahitissa julkaistussa artikkelissaan Kulttuuriympäristöohjelmien kulttuuriympäristö (2015) toteaa, kulttuuriympäristö on alunperin hallintoon 1990-luvulla käyttöön otettu termi. Vaikka osallistamisesta puhutaan paljon milleniumin kynnyksellä uudistetun maankäyttö ja rakennuslain myötä, on sekin osallistamistavoitteineen osin vanhentunut ja lain uudistaminen on aloitettu (Ympäristöministeriö 10.3.2018).
Kokkeli-hankkeen osatavoite asukkaiden mukaanottamisesta oman asuin- tai toimintaympäristönsä muutoksiin sekä suojeluun perustuu taiteelliselle toiminnalle. Holistinen ote ympäristöön kokonaisuutena sekä asukkaiden arkisen kokemuksen, yhteisön elinmahdollisuuksien sekä luonnon kaltaisten globaalien jaettujen paikallisesti näkyvien resurssien tunnistaminen tapahtuu asukkaita kuullen ja paikallisia keskusteluja aktivoiden. Uudenlainen kulttuuriperustainen ote korostuu lanseeraamalla uudenlaista tapaa työskennellä ilmiö- ja paikkaperustaisesti, ylisektoriaalisesti, kulttuuri ja aluesuunnittelu yhdistäen - siis kaikki osallisryhmät saman tavoitteen edessä.
Kyse on vuorovaikutuksesta. Vuorovaikutuksesta asukkaiden ja kaupungin välillä, asukkaide ja taiteilijan/taiteilijoiden välillä, asukkaiden ja luonnon/ympäristön välillä. Tähän kaikkeen taiteilija voi tuoda oman tapansa ajatella ongelmia ilmiölähtöisen ratkaisun näkökulmasta, pehmeiden arvojen tai kehollisuuden tai muiden osin henkilökohtaisten ominaisuuksiensa kautta. Paikallisten merkitysten tuominen taiteellisen herkkyyden kautta suunnitteluun lisää mielestäni osallistumista, se edistää kansalaisyhteiskunnan syntymistä ja ymmärtämistä sekä edistää näkemistä uudella tavalla.
Haasteena taiteen ja kulttuuriympäristötyön yhdistämisessä näyttäytyvät tiivistetysti alojen erilaiset perinteet ja puhetavat, erilainen totuttu katsomisen tapa, taiteen välineenä käyttämisen kritiikki sekä henkilökohtaiset erilaiset pohjatiedot prosesseista. Voiko taide palvella osallistavaa tarkoitusta menettämättä itseisarvoaan? Mihin taide venyy? Voiko arvokkaaseen kulttuuriympäristöön tuoda kokeilevaa taidetta?
Kaiken tämän pohdinnan jälkeen voin myös itse maisemantutkijana kokea voimaantuvani yhä uudelleen niistä pienistä hetkistä taiteen ja hankkeessa mukana olevien yhteisöjen parissa. Olen itsekin hankkeen osallinen, edustaen työsarkani puitteissa sekä tutkimusta että aluekehittämistyötä ja siten sitä aikaisemmin hyvin institutionaaliseksi määrittynyttä joukkoa kulttuuriympäristöstä esityksiä tekevää piiriä. Haluni on kuitenkin tehdä kulttuuriympäristöstä demokraattisempi, kaikkia asukkaita koskeva ja koskettava voimavara, johon taiteen tuominen näyttää tarjoavan erinomaisia välineitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti