Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon yhteistoiminnasta syntynyt rajattu ja määritelty ympäristö. Kaikki vanhat ympäristöt (esimerkiksi maaseutuympäristöt) eivät ole kulttuuriympäristöjä. Kulttuuriympäristöjen määrittämisestä vastaa Museovirasto rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY) osalta ja sen paikallistoimijoina sopimuksen tehneet maakuntamuseot (esim Satakunnan museo). Maisemansuojelun ja arvottamisen asiantuntijana toimii Ympäristövirasto (valtakunnallisesti merkittävät maisema-alueet), jonka paikallisen tason viranomaisina toimivat paikalliset ELY-keskukset ja maakuntien liitot - ainakin vielä maakunta-uudistukseen asti.
Kulttuuriympäristöjen maiseman konkreettisesta hoidosta vastaavat käytännössä maanomistajat, kulttuuriympäristöyhdistykset sekä maaseudun ollessa kyseessä hyvin pieniltä osin kunnat, kaupungit tai seurakuntien kaltaiset toimijat. Kulttuuriympäristöjen käyttäjiä voivat olla em. lisäksi kulttuurimatkailijat, päivittäiset ohikulkijat, maisemaa katsovat ja ympäristöstä inspiroituvat. Kulttuuriympäristöt ovat ihmisten toimintaympäristöjä, jossa maankäytölle ja rakentamiselle aiheutuva paine on usein vastakkain alueiden kulttuurihistorialliset- ja maisemalliset arvot säilyttävän näkökulman kanssa. Esimerkiksi maaseudulla monesti kulttuuriympäristöjen määriteltyjen arvojen säilymisen kannalta oleellista on, että ympäristöissä oleva maankäyttö sekä elinkeinot säilyvät entisenlaisina. Esimerkiksi viljelyn ja karjatalouden avoinnapitämä maisema sekä agraarielinkeinon ylläpitämä tilamuoto pienipiirteisine rakennuksineen toimivat nykyisen kulttuuriympäristö-määrityksen pohjana.
Myös asukkailla on halua säilyttää heille tärkeitä paikkoja ja ympäristöjä. Kylänraitteihin, komeisiin rakennusryhmiin tai näkymiin ja esimerkiksi kylätaloihin liittyy henkilökohtaisia sekä yhteisöllisinä koettuja merkityksiä, joita voivat olla esimerkiksi eri tasoilla pyhiksi mielletyt paikat tai paikan historiasta kertovat tarinat, muistot ja kokemukset. Toisaalta kaikki asukkaiden mielestä merkitykselliset ympäristöt eivät myöskään ole kulttuuriympäristöjä. Yhtenä kulttuuriympäristön kriteerinä on se, että alueen tulee määrittyä valtakunnallisen edustavuuden tai ainakin maakunnallisen tai paikallisen edustavuuden mukaan. Kulttuuriympäristöä ”lukeva” tarvitsee siis tulkitakseen määriteltyyn kulttuuriympäristöön sisältyviä viestejä erityistä tietoa ja taitoa rakennusperinteen, elinkeinojen ja yhteiskunnan kehittymisestä tähän päivään asti.
Yhteiskunnassa tavoitellaan osallisuutta erilaisin ympäristöön liittyvin teoin; mahdollisuutena osallistua kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun, kansalaisten osallistamisena hyvinvointia tukevaan kulttuuri- ja taidetoimintaan sekä liikuntapalveluihin, jotka ehkäisevät mm. syrjäytymistä. Paljon puhutaan myös luonnon ja viheralueiden tuottamasta hyvinvoinnista (ns. green care -toiminta). Miten kulttuuriympäristö merkityksellisenä ympäristönä toimii subjektiivisesti koettua hyvinvointia edistävänä tekijänä? Millaisia merkityksiä laajalla kulttuurin tulkinnalla tutkittaviin ympäristöihin voi sisältyä ja miten niitä merkityksiä tuottavat ja uusintavat paikalliset yhteisöt? Millainen voi olla asukkaitaan paremmin osallistava nykypäivän kulttuuriympäristö?
Suomessakin lokakuussa 2017 ratifioitu Faron yleisssopimus (2005) määrittelee kulttuuriperinnön jokaisen kansalaisen ihmisoikeudeksi. Sen mukaan kulttuuriperinnön hoito, arvottaminen ja suojelu on meidän jokaisen oikeus ja velvollisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti